Seura

KeuPa Hockey Team ry (KeuPa HT) on perustettu v. 1995. Tuolloin Keuruun Pallo ry:n jääkiekkojaosto irtaantui ja perusti oman jääkiekkoseuran. Seuran nimenä haluttiin säilyttää perinteikäs KeuPa-nimi lisäämällä siihen jääkiekosta kertova lyhenne HT.

KeuPa HT on urheiluseura, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota Keurusseudun alueen asukkaille mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa ja taitoluistelua. KeuPa HT:n normaali toiminta on seuran ja sen joukkueiden toimintaa, harjoittelua ja pelaamista. Kuitenkin niin, että koko ajan pidetään taitojen kehittämisen lisäksi mielessä lasten ja nuorten kasvun ohjaus vastuunsa tunteviksi yhteiskunnan jäseniksi ja toisaalta heidän liikunnallisten perusvalmiuksien kehittäminen

Seura tarjoaa jäsenilleen:

Kilpailutoimintaa, koulutustoimintaa, valmennus- ja harjoitustoimintaa, nuorisotoimintaa, tiedotus- ja suhdetoimintaa, valistus- ja kasvatustoimintaa, kuntoliikuntaa sekä muuta samantapaista toimintaa tavoitteenaan kasvattaa yhteiskunnalle fyysisesti ja henkisesti vireitä ja hyödyllisiä kansalaisia.