Koronatartuntojen määrä on tällä hetkellä suuri ja alueellisten rajoitusten erilaisuus ja eri käytännöt karanteenien ja altistumisten osalta aiheuttavat edelleen harmaita hiuksia seuratoiminnassa, eikä ihme.
Muistutammekin joukkueita kasvomaskin käytöstä jään ulkopuolella, hyvästä käsihygienista ja turvaväleistä – nämä ovat edelleen hyviä keinoja ehkäistä tartuntoja/altistuksia. Halleilla ei tulisi myöskään viettää tällä hetkellä aikaa muulloin kuin harjoitusten yhteydessä.
Kaupasta saatavat kotitestit ovat tällä hetkellä hyvä keino tartunnan selvittämiseksi oireiden ilmestyessä tai altistumisen yhteydessä. Seurassa on hyvä sopia käytännöistä, joilla testituloksista ilmoitetaan omalle joukkueelle. Joukkueiden on hyvä pitää oman seuran koronavastaava ajan tasalla tilanteesta.
KeuPa HT:n ohje:
a) Jos henkilön tulos on positiivinen, niin ilmoita tästä omalle joukkueenjohtajalle
b) Joukkueenjohtaja tai vanhempi infoaa omaa joukkuetta, jos kyseinen henkilö on ollut tekemisissä joukkueen kanssa 48h tunnin sisällä oireiden alkamisesta.
c) Joukkueenjohtaja ilmoittaa aiheesta seuran koronavastaavalle (Ismolle)
Jos joukkueessa ilmenee tautitapaus, jokaisen altistuneen rokotustilanne, kotikunta ja oman kunnan koronakäytännöt määrittävät mahdollisen karanteenin ja sen pituuden. Myös tartunnan saaneiden ohjeet vaihtelevat, esim. vaaditaanko kotitestin tueksi virallinen testi. Tämä tarkoittaa, että yhdessä joukkueessa karanteenit voivat olla erilaisia riippuen, missä henkilö on kirjoilla.
Sairastetun koronan jälkeen palaaminen harjoituksiin ja peleihin on hyvä toteuttaa pikkuhiljaa, harjoitusten rasittavuutta askel askeleelta nostaen. Lisätietoa paluusta harjoitteluun löytyy mm. tästä artikkelista >> https://bjsm.bmj.com/content/bjsports/54/19/1174.full.pdf
Mikäli koronan vuoksi on kerrallaan sivussa niin monta pelaajaa, että peleihin on vaikea saada minimimäärää pelaajia kasaan, tulee joukkueen ottaa yhteys seuran koronavastaavaan. Koronavastaava on yhteydessä Jääkiekkoliittoon mahdollisista ottelusiirroista, siirtoja ei sovita joukkueiden toimesta.